Köynnösten leikkaus

Köynnösten leikkaus

Puuvartiset köynnökset ovat monivuotisia. Tällaisia ovat mm. kelasköynnös, köynnöshortensia, köynnöskuusamat ja villiviinit. Suurin osa niistä ei tarvitse vuosittaista leikkausta.

Istutusleikkaus
Köynnökset istutetaan vinosti seinään päin ja vähintään 50 cm syvään multakerrokseen. Taimi tulee ainakin 30 cm ulospäin seinästä. Kasvualustan pintaan voi tehdä kuopan kastelua varten, kunhan kuoppa täytetään viimeistään syksyllä ja maan pinta muotoillaan kumpareeksi, jotta liika vesi valuu pois.

Runsaasti haaroittuneita astiataimia ei yleensä tarvitse leikata istutettaessa. Jos taas köynnös on haaroittunut niukasti, versot leikataan noin 30 sentin korkeudelta maanpinnasta haaroittumisen edistämiseksi. Syksyllä istutetut taimet leikataan varhain seuraavana keväänä.

Hoitoleikkaukset
Puuvartisten köynnösten leikkaaminen rajoittuu yleensä tiheän kasvuston harventamiseen, jolloin poistetaan vanhimpia sekä kuolleita ja vioittuneita versoja. Joskus on tarpeen nuorentaa kasvusto alasleikkaamalla, jolloin jokainen verso katkaistaan 20–30 cm maanpinnan yläpuolelta. Alasleikkauk-sen sietävät parhaiten kelasköynnös, piippuköynnös ja villiviinit.

Köynnökset leikataan pääsääntöisesti varhain keväällä lepotilaisina eli ennen silmujen avautumista. Runsaasti keväällä mahlaa vuotavat viiniköynnökset (ei villiviinit) ja laikkuköynnökset voidaan leikata loppukesällä. Kuolleet ja sairaat versot voi poistaa milloin tahansa.